Veropolitiikka on aina väärää

Sain ällistyttävän kunnian, kun nyt tammikuussa ilmestyi itselleni täydellisenä yllätyksenä lähes 400-sivuinen Ystävien kirja ”Veropolitiikka. Liber Amicorum Timo Viherkenttä” (toim. Moritz Scherleitner, Noora Mäki ja Marja Hokkanen). Korkealaatuisista artikkeleista koostuvan teoksen kunniaksi alla muutamia yleisiä ajatuksia veropolitiikasta.

Mielipidekirjoitusten, sosiaalisen median sekä edunvalvojien maailmassa oikea veropolitiikka näyttää suorastaan naurettavan yksinkertaiselta. Yhteiskunnallisiin ongelmiin tai talouskasvun laahaamiseen on tarjolla ilmiselviä veropoliittisia ratkaisuja, jotka vain täydellisen ymmärtämätön tai ajatusmaailmaltaan kieroutunut lainsäätäjä jättää toteuttamatta. 

Todellisuus on kuitenkin toinen. Erilaisiin veropoliittisiin vaihtoehtoihin liittyy järjestään sekä hyviä että huonoja puolia. Niiden painottaminen on veropoliittisen päätöksenteon kova ydin. Valikoiva unohtaminen on luonnollista edunvalvonnassa, mutta hyötyjen ja haittojen esilletuominen on päätöksiä valmistelevien virkamiesten velvollisuus ja viime kädessä poliittisten päätöksentekijöiden asiana on punnita plussat ja miinukset keskenään.

Jos unohdetaan verotuloilla rahoitettavat asiat, verot alentavat suoraan niin veronmaksajien välitöntä hyvinvointia kuin kansantalouden kehitystä. Veroja ei kuitenkaan kerätä kiusalla tai sadistisista syistä, vaan verorahoja käytetään ainakin ylivoimaiselta valtaosaltaan hyödyllisiin kohteisiin. Yhteiskuntapolitiikan perustavanlaatuisimpia trade-offeja on veroista aiheutuvien haittojen punnitseminen verorahoilla saatavia hyötyjä vastaan. Sikäli kuin ihmiset ajattelevat itsensä kaltaisten ihmisten etuja – kuten usein näyttää olevan – ei ole yllättävää, jos nettomaksajiksi itsensä kokevat kannattavat alempia veroja kuin saamapuolella olevat.

Verotuloihin vaikuttavista lainsäädäntömuutoksista ei kuitenkaan systemaattisesti päätetä käsi kädessä menojen kanssa. Veromuutosten välitön vaikutus näkyykin käytännössä usein julkisen talouden tasapainossa ja sen mukana julkisessa velassa. Vaikka matalia veroja kannattavat eivät tyypillisesti ole julkisen velan suuria ystäviä, erityisesti USA:ssa on vahvaa tukea strategialle, jossa veronalennuksista seuraavat alijäämät pakottavat myöhemmin pienentämään julkisia menoja. Velan välityksellä hyötyjien tai kärsijöiden joukkoon liittyvät myös tulevat sukupolvet, joilla ei ole edustusta päätöksenteossa. Nykypäivän päättäjien ratkaisujen vaikutus tuleviin sukupolviin on niin periaatteessa kuin käytännössä pirullinen ongelma, johon ei ole ilmeistä ratkaisua.

Intressipunninta koskee myös lukemattomia verojärjestelmän sisäisiä kysymyksiä. Veronkevennysehdotuksia perustellaan monesti kokonaistaloudellisilla hyödyillä. Siinä voi useissa tapauksissa olla perää, mutta nämä ovat herkästi myös uskon asioita ja ainoa jokseenkin varma seuraus on tyypillisesti verotulojen välitön aleneminen ja valtion tai kuntien talouden tasapainon heikkeneminen.

Yleisesti olisi hullua olla tekemättä veronalennuksia, jotka oikeasti vahvistaisivat merkittävästi taloudellista toimeliaisuutta ja jopa verokertymiä. Itse itsensä rahoittavat veronalennukset ovat kuitenkin yleisempiä yleisönosastokirjoituksissa kuin tutkimuskirjallisuudessa. Ajatus ei silti ole täysin mahdoton ja Ruotsissa on esitetty tutkimustuloksia, joiden mukaan tulohaitarin yläpään toteutetut veronalennukset ovat lisänneet verotuloja. Aivan kiistattomia tulokset eivät kuitenkaan ole olleet. Mikael Kirkko-Jaakkola ja Mauri Kotamäki ovat laskeneet joustoja, joilla meillä voisi käydä näin.

Veromuutoksiin liittyy usein vaikutuksia tulojen tai varallisuuden jakautumiseen. Useimpien mielestä verotuksen tulee olla oikeudenmukaista, mutta näkemykset käsitteen sisällöstä vaihtelevat suuresti. Kiistatta oikeaa tai väärää vastausta ei ole esimerkiksi siihen, kuinka suuri on tulonjaon tasaisuuden painoarvo suhteessa lisäansioiden kannattavuuteen. Meillä varsinaiset marginaaliverot ovat korkeimpia suurehkoille tuloille, mutta tilanteita, joissa lisätuloista voi jäädä hyvin vähän käteen, esiintyy ennen muuta matalammilla tuloilla. Tämä seuraa tietysti tulovähenteisten tulonsiirtojen ja verotuksen yhteisvaikutuksesta. Usein vaadittu kannustinloukkujen poistaminen on kuitenkin suunnattomasti vaikeampaa ja monimutkaisempaa kuin tällaisen vaatimuksen esittäminen. 

Viime vuosina korostunut intressipunninnan alue koskee ilmastoperusteisten toimenpiteiden ja sosiaalisten tekijöiden suhdetta. Ilmastoperusteiset verot voivat joissakin tapauksissa kohdella pienituloisia suhteellisesti ankarasti. Tätä mahdollista ongelmaa kuitenkin myös joskus ylikorostetaan ja saatetaan käyttää keppihevosena. Liikennepolttoaineiden verojen kiristämistä vastustetaan usein viitaten stereotyyppiseen kaukana kaikesta asuvaan pienituloiseen eikä faktalla, jonka mukaan alemmilla tulotasoilla käytetään suhteellisesti vähemmän rahaa bensaan, ole vastaavaa vetovoimaa. Yllättävä ratkaisu oli myös nykyisessä hallitusohjelmassa oleva ajoneuvoveron alentaminen nimenomaan suuripäästöisiltä autoilta (luulin ensin että luin väärin ohjelmatekstin), mitä on perusteltu kertomalla, että vanhoja suuripäästöisiä autoja on pienituloisilla. Monien tutkijoiden esittämä tiukkojen hiiliverojen ja kansalaisille hiiliosinkoina palautettavien tuottojen yhdistelmä on toistaiseksi jäänyt kansainvälisestikin idea-asteelle.

Punninnan tarve voi koskea myös periaatteellisesti äärimmäisen tarkan verotuksen ja hallinnollisten rasitusten suhdetta. Monesti on järkevää tinkiä vähän millimetrioikeudenmukaisuudesta hallinnollisten näkökohtien takia. Vanhempi väestö muistaa vielä tammikuisia iltoja sulostuttaneen sairauskulukuittirumban ajalta, jolloin kyseiset menot olivat verovähennyskelpoisia. Yritysverotuksessa hallinnollinen taakka on lisääntynyt viime vuosina suuresti muun muassa OECD:stä ja EU:sta pukkaavan uuden lainsäädännön sekä vaadittavan siirtohinnoitteludokumentaation vuoksi. Tämä on paljolti ollut perusteltua, mutta silläkin puolella tulisi uudistuksia kehiteltäessä muistaa niin yritysten kuin verohallintojen työmäärän kasvu. 

Veropolitiikka on lopulta valintoja. Ne kuuluvat poliittisille päätöksentekijöille ja oikeudellisesti niitä rajoittavat vain kansainväliset sopimukset ja perustuslaki. Verojärjestelmässä on kuitenkin erityyppisiä asioita. Verotuksen tasoon liittyvät valinnat ovat ensisijaisesti poliittisia ratkaisuja, kun taas monet verojärjestelmän loogisuuteen ja toimivuuteen liittyvät ratkaisut voivat lähestulkoon objektiivisesti olla parempia tai huonompia. On liian nihilististä ja kapeaa ajatella, että kansa saa sellaisen verotuksen kuin se vaaliuurnilla ansaitsee. Tutkijoiden on syytä analysoida ja julistaa hyvän verojärjestelmän ominaisuuksia ja päätöksiä valmistelevien virkamiesten tulee taistella johdonmukaisen ja hallinnollisesti toimivan järjestelmän puolesta.

OTT Timo Viherkenttä
Senior Fellow, School of Business