Länsi-Antarktis on mannerjäätiköiden heikko kohta

Epävakaat jäätiköt

Jäätikkö on vähän kuin täytekakku, jonka päälle sataa uusi kerros lunta joka talvi. Vuosisatojen ja -tuhansien kuluessa kerroksiksi pakkautuva lumi puristuu lopulta jääksi. Tämä kilometrien paksuinen jääkakku on jatkuvassa hitaassa liikkeessä: se liukuu ja leviää oman painonsa ajamana kohti merta.

Maapallon kaksi mannerjäätikköä, Grönlanti ja Etelämanner, ovat erilaisia keskenään. Grönlannin rannikko on vuoristoista ja jäätikkö makaa vuorten keskellä kuin suuressa vadissa ikään. Jäätä purkautuu mereen vuorten väliin jäävien kapeiden laskujäätiköiden kautta. Etelämantereella jäätikkö on sen sijaan laajoilla alueilla suoraan yhteydessä mereen. Lisäksi jäätikön pohja on monin paikoin merenpinnan alapuolella: jos jäätikköä ei olisi, sen paikalla aaltoilisi meri. Tällaisia alueita on paljon Etelämantereen länsiosissa, jonka erottaa suuremmasta itäosasta mantereen poikki kulkeva vuorijono.

Etelämantereen mannerjäätikön ohuemmat reuna-alueet kelluvat, kun taas keskemmällä jäätikkö on niin painava, että se lepää maankuoren päällä. Kelluvia reunajäätiköitä kutsutaan jäähyllyiksi; niiden paksuus on tyypillisesti joitakin satoja metrejä.

Ilmaston lämpeneminen uhkaa jäähyllyä kahdesta suunnasta: lämmin ilma sulattaa jäätä pinnalta ja lämpenevä merivesi pohjasta käsin. Pinnalle kertyvät sulamisvedet voivat porata jäähän halkeamia, jotka hajottavat jäähyllyn kappaleiksi. Jäähyllyjen pirstoutuminen ei itsessään nosta merenpintaa, koska jää kelluu jo valmiiksi meressä eikä kelluvan jään sulaminen vaikuta merenpinnan tasoon. Niiden hajoaminen voi kuitenkin kiihdyttää jään virtausta mereen ylempää jäätiköltä.

Ratkaisevaa jäätikön vakauden kannalta on maankuoren muoto jäätikön alla. Jäätikön fysiikkaa mallintamalla voidaan todeta, että jos jäätikkö on kaltevalla alustalla, joka laskee alaspäin kohti jäätikön keskiosia, jäätikön vetäytyminen johtaa itseään ruokkivaan kierteeseen. Jäätikön kutistuminen ei pysähdy ennen kuin jäätikkö on vetäytynyt alueelle, jossa maankuoren kaltevuus on päinvastainen. Merenpinnan nousun kannalta kriittisimpiä ovat juuri tällaiset epävakaat jäätikköalueet, joita on eniten Länsi-Antarktiksella.

Tulevaisuus on suuri kysymysmerkki

Edellä kuvattujen ilmiöiden takia läntisen Etelämantereen jäätiköt nousevat säännöllisesti otsikoihin: katastrofi uhkaa, maailmanlopun jäätikkö on vaarassa romahtaa.

Vaikka puhutaan jäätikön ”romahduksesta” (collapse), muutokset eivät ole niin nopeita, että jonakin kauniina päivänä heräisimme ja huomaisimme meren aaltoilevan kynnyksen takana. Tarvitaan vuosikymmeniä tai vuosisatoja, mikä sekin on nopea muutos mannerjäätiköiden aikaperspektiivissä. Niitä on pidetty hitaina jättiläisinä, jotka reagoivat ympäristön muutoksiin vuosituhansien kuluessa.

Huoleen on kuitenkin syytä, sillä jos epävakaiden jäätiköiden vetäytyminen lähtee kunnolla liikkeelle, sitä on käytännössä mahdotonta pysäyttää tai kumota. Pelkästään Länsi-Antarktiksella on niin paljon jäätä, että se riittäisi nostamaan valtamerien pintaa useita metrejä. Tällainen nousu olisi olemassaolon uhka monille rannikkokaupungeille ja alaville seuduille ympäri maailmaa.

Kuinka nopeasti Länsi-Antarktis sitten saattaa ”romahtaa”? Kukaan ei tiedä varmasti. Todennäköisesti ei vielä tällä vuosisadalla, mutta pidemmälle katsottaessa epävarmuudet kasvavat valtavasti. Kansainvälisen ilmastopaneeli IPCC:n uusimmassa raportissa arviot merenpinnan noususta vuoteen 2300 mennessä vaihtelevat vajaasta metristä aina 16 metriin. Päästöjen vähentämisellä on väliä: erittäin kunnianhimoisella ilmastopolitiikalla merenpinnan nousu voitaisiin kenties rajata pariin kolmeen metriin, kun taas huolettomasti päästellen päädytään metrikaupalla suurempiin lukuihin.

Kuten kerroin edellisessä kirjoituksessani, Etelämantereen sulamiselta meitä ei suojaa maapallon painovoimakentän muutos, vaan sulaminen tuntuu Suomessakin täysimääräisenä. Sen sijaan Suomea suojaa maankohoaminen, jonka nopeus on Vaasan seudulla liki metrin vuosisadassa ja etelärannikolla joitakin kymmeniä senttejä. Todennäköisesti tämä ei riitä ja Suomessa koetaan tulevaisuudessa merenpinnan nousua, vaikkakin vähemmän kuin muualla maailmassa. Joka tapauksessa on selvää, että Suomen rantaviivan muutoksen tulevaisuudessa ratkaisee pitkälti se, mitä tapahtuu maapallon vastakkaisella laidalla, Etelämantereella.



Kirjoittajasta: Havu Pellikka on tutkijatohtori Aalto-yliopiston Rakennetun ympäristön laitoksella. Hänen tutkimuksensa käsittelee merenpinnan nousun vaikutuksia Suomessa.



_{Kuvituskuva: https://www.pexels.com/photo/cold-nature-cute-ice-48814/}