Viides päivä merellä, 47.4S 13.6W

Tutkimusalus S. A. Agulhas II lähti Kapkaupungista länteen päin, koska suoralla reitillä olisi tullut vastaan vahva matalapaine ja isoja aaltoja. Matalapaine kierrettiin pohjoisen kautta, ja kohtasimme vain mahtavia pärskeitä keulassa ja vettä takakannella. Nyt suunta on kohti lounasta, ja sijainti aamulla 47.4 astetta eteläistä leveyttä ja 13.6 läntistä pituutta. Laivan kannella on jo viileää. 

Päivärytmi alkaa tulla tutuksi: aamiainen 7:30, lounas 11:30, päivällinen 18:30. Kahvia ja teetä voi hakea milloin vaan. Päivällisestä muistuttaa pieni kellopelillä soitettava melodia, joka kuuluu laivan keskusradiosta. Tämän on perinne laivalla ja lienee perämiehen tehtävä ohjaussillalla. Päivälliselle kuuluu pukeutua. Pitää olla kauluspaita, siistit housut ja kengät, sandaalit eivät kelpaa. Jos yrittää päivälliselle t-paidassa, lähetetään hyttiin etsimään kauluspaitaa. Aamiaisella ja lounaalla on vapaampaa. Agulhasin messissä on painettu menu ja pöytiin tarjoilu.   

Ilmassa on odotusta. Kaikki tutkimusmatkan 57 jäsentä odottavat jään reunaa ja varmistelevat, että tarvittavat laitteet ja varusteet ovat kunnossa. Erityisellä jännityksellä seurataan satelliittikuvia Weddellin meren jääolosuhteista. Joka aamu 9:30 on kokous, jossa keskustellaan viimeisimmistä satelliittihavainnoista ja vaihtoehtoisista reiteistä Endurance-aluksen oletetulle uppoamispaikalle. Minä haluaisin mitata oikein suuria Agulhasiin osuvia jääkuormia, mutta taidan olla laivalla ainoa, joka toivoo vaikeita jääoloja – muut toivovat, että seuraavien päivien aikana tuuli ja virtaukset veisivät jäät pois hylyn yläpuolelta. Tai ehkä en ole ihan ainoa, sillä myös helikopterilentäjät toivovat vaikeita jääolosuhteita, jotta pääsisivät lentämään ja kuljettamaan ihmisiä ja tavaroita jäälautoille.  

Päivällisen jälkeen järjestämme yhteistä ohjelmaa. Pari päivää sitten saksalainen kollegani kertoi Jäämerelle tehdystä MOSAiC-tutkimusmatkasta, ja tulossa on esitelmä Weddellin meren jääoloista. Minun vuoroni on huomenna ja valmistelen esitystä laivojen jääkuormista. Kerron Aalto-yliopiston arktisesta tutkimuksesta ja erityisesti siitä, miten S. A. Agulhas II -tutkimusalus liittyy siihen. Kollegani Pentti Kujala aloitti jääkuormamittaukset Agulhasilla kymmenen vuotta sitten, ja siitä lähtien joku tutkimusryhmämme jäsenistä on ollut mukana laivan vuotuisella matkalla Etelämantereelle. Meille on kertynyt runsaasti arvokasta dataa. Jääkuormat ovat kuin aallokon korkeus tai maanjäristyksen voimakkuus: mitä kauemmin mittaa, sitä suurempia kuormia havaitsee. Äärimmäiset ilmiöt ovat harvinaisia, mutta niiden nappaaminen mittalaitteille olisi tärkeää sekä tutkimuksen että tulevaisuuden talvimerenkulun kannalta. 

Koska tämän tutkimusmatkan nimi on Endurance22, lupasin huomisessa esitelmässäni pohtia myös sitä, miksi Endurance upposi vuonna 1915. Upposi toki, kun jäät puristivat, mutta tieteellistä, lujuusopillista analyysiä Endurancen vaurioista en ole löytänyt. Useissa Shackletonista kertovissa kirjoissa todetaan, että Endurance olisi voinut selvitä, jos laivan kyljet olisivat olleet kaltevat. Toisaalta Shackleton itse kirjoitti, että sen jälkeen, kun peräsin ja perävannas olivat vaurioituneet, Endurance oli tuomittu. Ehkä vähemmälle huomiolle on jäänyt laivan rungon rakenne – se ei ehkä ollut paras mahdollinen äärimmäiseen puristustilanteeseen. Tai sitten Endurancella vain kävi huono tuuri. 

Tänään näin ensimmäisen albatrossin.