Mullistuuko kansainvälinen yritysverotus?

OECD:stä, EU:sta ja USA:sta vyöryy ehdotuksia kansainvälisen yritysverotuksen isoksi remontiksi. Johtavatko ne johonkin?

Timo Viherkenttä

Kansainvälisen yritysverotuksen perusmalli on sata vuotta vanha. Voin heti paljastaa, että talous on tänä aikana jonkin verran muuttunut. Olisi melkoinen ihme, jos Kansainliitossa sovitut ratkaisut toimisivat tehokkaasti nykyisessä maailmassa.

Eivät ne toimikaan.

Vuosikymmeniä kansainvälinen veroyhteistyö keskittyi kaksinkertaisen verotuksen poistamiseen, jossa onkin päästy pitkälle, vaikkakaan ei täydellisyyteen. Viime vuosikymmenellä tikun nokkaan nousi yhä näkyvämmin erityisesti suurten ja kuuluisien yritysten pitkälle mennyt verosuunnittelu. Potentiaalisesti kyseenalaisten kansainvälisten voitonsiirtojen arvioitiin vähentäneen verotuloja globaalisti sadoilla miljardeilla euroilla. Niin OECD kuin EU:kin ottivat sinänsä yllättävänkin nopeita askelia tällaisen verosuunnittelun suitsimisessa.

Tehdyn ratkaisut ovat kuitenkin osin puutteellisia eikä järjestelmä ole oikein pysynyt varsinkaan digitalisoituvan talouden perässä. Monet maat, joihin digijätit myyvät tuotteitaan taikka joista ne keräävät mainostuloja tai arvokasta dataa, ovatkin ryhtyneet suoraan toimintaan säätämällä aika ronskeja, paljolti bruttotuloihin kohdistuvia veroja ulkomaisille digiyrityksille.

Tällainen verojen sekamelska on onneton ja huutaa yhteisiä ratkaisuja. Mutta miten voidaan sopia ratkaisuista tällaisessa asiasta, johon liittyy suuria risritiriitaisia intressejä paitsi yritysten ja valtioiden kesken myös valtioiden välillä? Monien valtioiden päätavoitteena on saada verotuloja ulkomaisilta - pääosin amerikkalaisilta - digijäteiltä. USA pyrkii puolestaan America first -hengessä (myös uuden hallinnon aikana!) palauttamaan toimintaa Yhdysvaltoihin ja keräämään tehokkaammin veroa myös yritystensä ulkomaille jättämistä tuloista.

Substanssiratkaisun elementteinä ovat esillä ulkomaisten tulojen minimivero sekä suurehkojen yritysten (digi- tai muutkin) määrättyihin tuloihin niiden myynnin kohdemaassa - tai sen tyyppisen liittymän maassa - kohdistuva vero. Molempiin liittyy vaikeita kysymyksiä.

Joka tapauksessa päällä on kova yritys saada aikaan kaikkien aikojen kansainvälinen verodiili. OECD:ssä on rakennettu mahdollista mallia peräti 139 valtion kesken ja nyt USA:n uusi hallinto on koko arvovallallaan lähtenyt ajamaan ratkaisuja, jotka poikkeavat OECD:n kaavailuista mutta eivät ole ihan eri planeetalta. Päätöksiin pyritään jopa ennen kuluvan vuoden puoliväliä.

EU:n komissiokin on yrittänyt ottaa roolia ja saikin ujutetuksi kesän 2020 elpymispakettiin kirjauksen digiverosta mahdollisena Unionin uutena omana varana. Nyt käytävät kansainväliset keskustelut ovat kuitenkin ensi sijassa jäsenvaltioiden asiaa.

Kaikki valtiot eivät ole tasa-arvoisia ja USA:n uusi linja voi olla game changer. Sovinto vaatisi paljon vastaantuloja eri tahoilta. Yhteisen ratkaisun mahdollisuus on siinä, että vaikka eri valtiot voivat toimia myös omin päin verotulojen turvaamiseksi/saalistamiseksi, muut valtiot voivat tehdä puolestaan omia ratkaisujaan, jotka ovat kielteisiä toisille valtioille ja/tai niiden yrityksille.

USA:n upea valtiovarainministeri Janet Yellen - Joe Bidenin täydellä tuella - ja OECD:n energinen veropomo Pascal Saint-Amans paahtavat nyt eteenpäin voimalla ja myös G20-ryhmän siunauksella. Mutta riittääkö se? Entä saavatko muun muassa Kiina ja Intia äänensä kuuluville? Ja onko pienemmillä valtioilla  tosiasiallista mahdollisuutta vaikuttaa vai sovitaanko asiasta isojen  kesken?

Alkukesä voi olla lehmänkauppojen aikaa. Tai horse tradingin.

(Olen kirjoittanut asiasta laajemmin Verotus-lehdessä 5/2020, mutta tilanne on sen jälkeen jo elänyt vauhdilla.)

Timo Viherkenttä, Professor of Practice

Be the first one to contribute!
  • Published:
  • Updated:
Share
URL copied!