Bkt:n verran eläkevaroja – Hollannin vai Italian tiellä?

Lakisääteisen työeläkejärjestelmämme varat ovat ylittäneet jo bkt:n määrän. Mutta onko varoja kansainvälisessä vertailussa paljon ja ovatko eläkesijoittajiemme rahastot suuria? Vertailu muualle ei ole yksinkertaista.

Timo Viherkenttä

Suomen lakisääteisen työeläkejärjestelmän varat ylittivät kesäkuun 2021 lopussa ensimmäisen kerran edellisen vuoden bruttokansantuotteen arvon. Hetkellisen määrän, ”varannon”, vertaaminen jonkin mielivaltaisen ajanjakson, kuten yhden vuoden, tuotannon arvoon (”virtaan”) on sinänsä omituista, mutta eläkevarojen määriä suhteutetaan usein näin. Samaan hengenvetoon voi muistuttaa siitäkin, että jo ansaittujen, tulevaisuudessa maksettavien eläkkeiden nykyarvo samana ajankohtana oli, diskonttokorosta riippuen, 700–800 miljardin euron suuruusluokassa tai vieläkin enemmän.

Varojen vertaaminen vastuisiin on yksi näkökulma järjestelmän rahoitukselliseen kestävyyteen (kestävyyttä on tuoreimmin arvioitu syyskuussa 2021 julkaistussa Torben M. Andersenin selvityksessä Eläkkeiden riittävyys ja kestävyys : arvio Suomen eläkejärjestelmästä (julkari.fi)), mutta onko bkt:n suuruinen eläkerahakasa kansainvälisessä vertailussa paljon? Tähän ei oikein ole järkevää vastausta, koska eläkerahastojen varoista puhuttaessa ajatus yleisestä kansainvälisestä tasosta on enintään vitsi. Vaikka rajoituttaisiin Euroopan unioniin, tilanne on sama. Liekö suloinen sanapari ”Euroopan yhdentyminen” enää ylipäänsä käytössä, mutta ainakin eläkerahastomaailmassa ilmiö on tuntematon.

Investment & Pensions Europe -lehti (IPE) on jälleen julkaissut vuotuisen Top 1000 Pension Funds -katsauksensa, jonka mukaiset eurooppalaisten eläkerahastojen yhteenlasketut varat olivat vuoden 2020 lopussa reilut 9 biljoonaa euroa. Koosteesta ilmenee hyvin eurooppalaisen eläkerahastomaailman heterogeenisuus eri puolilla EU:ta ja muuta maanosaamme. Paitsi ettei one size fits all päde, myöskään one kind fits all -ajatuksesta ei ole merkkejä. Eläkerahastoja on EU:ssa säännelty direktiivein, mutta kentän monimuotoisuuden vuoksi direktiivit eivät koske lähimainkaan kaikentyyppisiä rahastoja.

Siitäkään mikä on ”eläkerahasto” ei ole alkuunkaan vakiintunutta käsitystä. IPEn selvityksessä esiintyy Euroopan suurimpana eläkerahastona Norjan Statens pensjonsfond utland, jonka sijoitusten markkina-arvo vuoden 2020 lopussa oli ihan mukavat 1146 miljardia euroa. Monissa muissa tilastoissa tuota niin kutsuttua öljyrahastoa ei pidetä eläkerahastona eikä ole syytäkään. Kyseessä on valtiollinen puskurirahasto, jossa eläkerahasto-ominaisuutta edustaa vain rahaston nimi.

OECD ei puolestaan kelpuuta Pension Funds -tilastoihinsa Suomesta muun muassa Kevaa eikä Valtion Eläkerahastoa, joita me taas pidämme selvinä tapauksina. Tästä syystä OECD:n tunnusluvut eläkerahastojen arvosta suhteessa bruttokansantuotteeseen ovat Suomen osalta kummalliset (eivätkä muutkaan Pohjoismaat saa täyttä oikeutta). Saahan niinkin luokitella, mutta OECD:n luvut kuvaavat tosiasiallista ilmiökenttää huonosti eikä niiden käyttäminen maakohtaisiin eläkerahastovertailuihin anna oikeaa käsitystä, vaikka järjestön tilastoihin on yleensä aihetta suhtautua kunnioituksella.

Eläkevakuuttaminen muistuttaa myös henkivakuutustoimintaa – olkoonkin, että eläkevakuutus on perinteiseen henkivakuutukseen nähden oikeastaan päinvastainen eli vakuutus hengissä pysymisen varalta. Ruotsissa tämä läheisyys näkyy juuri nyt siten, että aiemmin henkivakuutusdirektiivin mukaan toimineet suurimmat eläkevakuuttajat ovat hankkiutumassa eläkevakuuttamista koskevan EU-sääntelyn piiriin.

Kategorisointiperusteista voi viisastella, mutta kaikissa EU:n suurimmissa jäsenvaltioissa – Saksassa, Ranskassa, Italiassa ja Espanjassa - on joka tapauksessa lähes olemattoman pieni eläkerahastosektori. Mahtavassa Saksassa, missä eläkevastuisiin on vanhastaan pyritty varautumaan erillisten eläkerahastojen sijasta pikemminkin yritysten taseissa, on jokunen suurehko rahasto, mutta kokonaisuus on kovin pieni. Kun eläkerahat on näissä isoissakin maissa tulevaisuudessa kaivettava jostain, etukäteisvarautumisen vaatimaton taso ei ole merkityksetön asia euroalueen talouden tulevaisuudenkaan kannalta.

Eläkerahastojen suurvalta EU:ssa on Brexitin jälkeen Hollanti, jossa on paitsi suurimmat yksittäiset rahastot (ABP, PFZW), myös lukumääräisesti paljon rahastoja huolimatta viime vuosina edenneestä konsolidoitumisesta. Hollannin eläkevarat ovat yli kaksinkertaiset bkt:hen nähden. Myös Pohjoismaissa eläkerahastot ovat suhteessa talouden kokoon kohtalaisen merkittävät. Kun Euroalueella ei mainittujen kahden hollantilaisen lisäksi ollut 2020 lopussa yhtään yli 100 miljardin euron rahastoa, Suomen viisi suurehkoa rahastoa (Keva, Ilmarinen, Varma, Elo, VER) ovat valuutta-alueemme kärkipään toimijoita.

Eläkerahastot eivät tietysti ole olemassa itsensä vuoksi (tai niiden ei ainakaan pitäisi olla). Rahastointiasteet erilaisissa eläkejärjestelmissä vaihtelevat nollasta runsaaseen 100 prosenttiin, mikä tietysti näkyy suoraan eläkerahastojen koossa. Suomalaistyyppinen rahastointi lakisääteisiä eläkkeitä varten on harvinaista ja eläkerahastojen prototyypit liittyvät ansioperusteisten lisäeläkkeiden rahoittamiseen.

Se, mikä on ylipäänsä optimaalinen tapa rahoittaa eläkkeet, on oma tarinansa. Tarinaa ei ole luettavissa tällä palstalla lähitulevaisuudessa, koska en osaa vastata. Kohtalaisella luottamuksella totean silti, että Suomen osittain rahastoiva eläkejärjestelmä ei ole ainakaan kaikkein huonoin vaihtoehto.

Timo Viherkenttä

Professor of Practice, Department of Accounting and Business Law

  • Published:
  • Updated:
Share
URL copied!