Tarkoitus ja moraali

Endurance22-tutkimusmatka on päättymässä. Lähestymme Kapkaupunkia yöllä reippaassa, mutta lämpimässä kaakkoistuulessa. Tutkimuslaiva SA Agulhas II kulkee pitkin kuunsiltaa, ensimmäisen majakan valo näkyy idässä. Mitä olen oppinut, missä olen saanut olla mukana? Maailman meriä purjehtiva hyvä ystäväni on todennut, että jokaisella retkellä tulee olla tarkoitus ja moraali. 

Endurance22-tutkimusmatkan tarkoitus oli meriarkeologinen, löytää vuonna 1915 uponnut Endurancen hylky, mutta samalla tehdä Shackletonista, Endurancesta ja Endurancen miehistöstä kertova tarina tutuksi ja eläväksi uusille sukupolville. Tutkimusmatkan tarkoitus oli myös tehdä jäähän ja jäätämurtaviin laivoihin liittyvää tutkimusta. Matkamme tarkoitus oli kirkas ja meillä oli onnea löytää Endurance, mutta saavutimme myös tieteelliset tavoitteemme. Keräsimme jäänäytteitä 17:sta jäälautasta, mikä on enemmän kuin yleensä tutkimusmatkoilla. Mutta mikä oli retken moraali?

Kun Endurance oli uponnut, totesi Shackleton miehistölleen, että nyt lähdetään kotiin. He perustivat jäälautalle leirin ja ajelehtivat jään mukana kohti pohjoista. Kun jäälautta alkoi näyttää murtumisen merkkejä, siirtyi miehistö kolmeen pelastusveneeseen ja purjehti Elephant Island -nimiselle saarelle Antarktiksen niemimaalla. Nyt heillä oli kovaa maata jalkojensa alla, mutta pelastuminen ei ollut vielä selvä. Elephant Island on asumaton saari keskellä ei mitään. Tässä kohdassa tarinaa alkaa uusi hurja vaihe. Shackleton ja viisi muuta purjehtivat James Caird -nimisellä pelastusveneellä South Georgian etelärannalle, kiipesivät vuorien ja jäätiköiden yli saaren pohjoisrannalle, jossa oli valaanpyyntiasemia. Näin Shackleton sai järjestettyä laivan, jolla muu miehistö haettiin turvaan.

James Caird oli pieni vene, vain reilu kuusi metriä pitkä, matkaa oli reilu 700 merimailia, ja vedet South Georgian eteläpuolla tunnettuja kovista myrskyistä. Mutta Shackleton suunnitteli huolella, ketkä jäivät leiriin karulle saarelle ja ketkä lähtivät vaativalle purjehdukselle. Frank Wild oli Shackletonin oikea käsi ja pystyi pitämään Elephant Islandin leirin hengissä ja rauhassa. Hän jäi saarelle. Purjehtimaan lähtivät Shackletonin lisäksi viisi miestä. Kapteeni Frack Worsley oli loistava navigoija, John Vincent ja Timothy McCarthy olivat vahvoja merimiehiä ja McCarthy lisäksi suuri optimisti. Tom Crean oli mies, johon Shackleton luotti ja Chippy McNeish taitava puuseppä, joka otettiin mukaan korjaamaan venettä matkan aikana, vaikka oli muuten hankala tyyppi. Purjehduksen onnistuminen ja kaikkien pelastuminen oli koko ryhmän ansiota, ei yksin Shackletonin tai Worsleyn. 

Kuinka monta ihmistä on tarvittu siihen, että olemme tällä tutkimusmatkalla, kysyi amerikkalainen koululainen, kun vastasin satelliittiyhteyden kautta matkaamme seuraavien lasten kysymyksiin. Kuka löysi Endurancen hylyn? Englantilaiset meriarkeologit olivat lukeneet arkistoissa päiväkirjoja ja päätelleet, mistä kannattaa etsiä. Falklands Maritime Heritage Trust kokosi ryhmän ja järjesti tutkimusmatkan. Saksalaiset kolleegani laskivat jään liikkeitä, jotta hylyn etsiminen onnistuisi ruotsalaisella sukellusveneellä, jota ranskalaiset käyttivät. Etelä-afrikkalainen kapteeni miehistöineen vei meidät Endurancen uppoamispaikalle laivalla, joka on rakennettu suomalaisella telakalla. Vuoden 2019 retkikunta, joka ei löytänyt hylkyä, auttoi keräämään kokemusta, jonka avulla hylky nyt löytyi. Minun pieni roolini oli kertoa Agulhasin kapteenille millaisia jääkuormia laiva koki Weddellin merellä etsintäoperaation aikana. Laivalla on tällä hetkellä voimakas yhteinen kokemus, että hylyn löytyminen oli meidän kaikkien ansioita ja lisäksi kaikkien niiden ansiota, joilta olemme saaneet tukea ja tietoja.

Entä kuinka monta ihmistä on tarvittu siihen, että juuri minä olen tällä tutkimusmatkalla? Jos olen nähnyt kauas, niin kenen hartioilla olen seissyt? Olen tällä matkalla, koska tutkimusryhmämme on asentanut mittalaitteet SA Agulhas II:n jääkuormia mittaamaan. Hankkeen on käynnistänyt professori Pentti Kujala ja mittalaitteista on huolehtinut tutkija Mikko Suominen. Kenttäkokeisiin liittyy paljon varusteiden hankintaa ja huoltoa. Tässä minua on auttanut ja opettanut jäälaboratoriomme henkilökunta, Otto Puolakka, Lasse Turja, Teemu Päivärinta, sekä tohtoriopiskelija Andrei Sandru. Tällä hetkellä teen Etelämanner-tutkimusta yhdessä tohtoriopiskelija Yaxuan Zhun ja Ilmatieteen laitoksen tutkijan Mikko Lensun kanssa. Työtämme tukee Suomen Akatemia. Arttu Polojärvi, Iman El Gharamti, Waqas Ahmad, Malith Prasanna, Ida Lemstöm, Marek Muchow, Mohammad Izadi, John Dempsey, Sven Bossuyt ja Pauli Lehto tutkivat kanssani jään murtumista. Meidän tutkimusryhmämme osallistui Endurance22-matkalle, olemme kaikki osa suomalaisen jäätutkimuksen kudelmaa.

Shackletonin perintö ja tämän retken moraali on se, että saavutukset saavutetaan yhdessä. Kun Shackleton lähti purjehtimaan pienellä veneellä myrskyisille vesille Elephant Islandilta kohti South Georgiaa, hän tunnusti matkan alussa kapteeni Worsleylle, ettei osaa purjehtia. Yhden purjehdushistorian hurjimmista retkistä suunnitellut ja tehnyt Shackleton ei osannut purjehtia. Hänen roolinsa tuolla matkalla oli toinen. 

Olen onnellisella laivalla vielä yhden yön. Laivassa on hiljaista, moni on vetäytynyt hyttiinsä. Aallot keinuttavat  laivaa ja laukut on pakattu. Huomenna nostamme tutkimusvälineemme laiturille ja SA Agulhas II alkaa valmistautua seuraavalle matkalleen. Endurance22-tutkimusmatkan jäsenet palaavat koteihinsa ja tämä retki muuttuu muistoksi. Olemme löytäneet hylyn, kertoneet Endurancen tarinaa eteenpäin, tehneet tutkimusta ja tavanneet pingviinejä, mutta uskon, että silti me kaikki muistamme vahvimmin toisemme. Muistamme toistemme kasvot ja ilmeet, muistamme ilon ja naurun, muistamme herkkyyden ja huolet. Muistamme kun olimme yhdessä jäällä ja ihmettelimme kaikkea ympärillämme. Muistamme Weddellinmeren valon, ystävyytemme ja keskustelut helikopterikannella. Muistamme toisemme.