Alustatalouden faktat ja myytit

Onko käskyttämisen ja keskitettyjen valtajärjestelmien aika ohi?

Alustatalouden faktat ja myytit -podcastin ensimmäisen kauden päätösjaksossa keskusteltiin siitä, onko aika ajanut keskitettyjen valtajärjestelmien ohitse. Oman näkemyksensä avoimuudesta antoi hyvishakkereita välittävän HackerOnen toimitusjohtaja Mårten Mickos.

Chess pieces form a pyramid Alustatalouden faktat ja myytit -podcast with Mårten Mickos

Aihetta sekä Mickosin ajatuksia puivat studiossa William von der Pahlen, Aalto-yliopiston professori Robin Gustafsson sekä tutkija Eero Aalto.

Mickos puhuu vahvasti avoimuuden puolesta.

  • Maailma on tähän asti viimeiset pari tuhatta vuotta ollut aika lailla sellainen käskyttämismaailma, että joillakin on ollut valtaa ja ne on antanut käskyn. Sitten käskyjen mukaan on rakennettu pyramideja tai mitä tahansa, mutta alustataloudessa vapaaehtoisuus on perusajatuksena. Siihen osallistutaan vapaaehtoisesti ja tuotetaan lisäarvoa partion tavoin. Se toimii vain niin kauan kuin vapaaehtoisuutta löytyy, joka varmistaa sen, että kaikki noudattaa ikään kuin digimaailman hyviä käytöstapoja, Mickos valottaa.

Studio pohtikin paljon sitä, miksi perinteinen käskyajattelu on yhä vallalla sellaisissakin yrityksissä, joissa ei tarvitse pelätä virheiden aiheuttavan kenellekään hengenvaaraa.

Mårten Mickosin mukaan avoimuus johtaa siihen, että tarjolla on vähemmän liiketoimintamalleja, mutta ne voivat olla parempia. Matkan varrella vaaditaan luottamusta omaan tekemiseen. Mickos ottaa esimerkiksi aikanaan johtamansa MySQL-yrityksen, jonka myynti tippui viidenneksellä yhdessä yössä avoimeen lähdekoodiin siirryttäessä.

  • Toisaalta se myös lähti kasvamaan pitkällä tähtäimellä vieläkin enemmän. Sitten siitä tuli maailman toiseksi suurin avoimen lähdekoodin yritys, mutta se oli vaatinut rohkeutta hypätä täyteen avoimuuteen, Mickos kertoo.

Jaksossa keskusteltiin myös siitä, miksi alustayrityksiä syntyy juuri Yhdysvalloissa, sekä siitä, miksi Suomessa ei olla onnistuttu juurikaan luomaan avoimiin malleihin perustuvaa liiketoimintaa, vaikka Mickosin mukaan avoimuus ja talkoohenki kuuluvat suomalaiseen yhteiskuntaan.

  • Miten tällainen asia, joka on meillä kaikilla melkein veressä, ei ole johtanut useampaan hankkeeseen?

Innovaatioiden lisäämisen osalta Mickos toivoo yrityksiin rohkeampaa tekemistä.

  • Liike-elämässä pelataan mielestäni liian pienillä panoksilla. Pitäisi olla paljon isompia, kovempia ja sitoutuneempia satsauksia. Toivoisin, että olisi enemmän uskallusta tehdä isompia erehdyksiä, koska silloin tulee myös isompia menestyksiä.

Podcastia voi kuunnella Spotifyn, Suplan tai Apple Podcastin kautta.

Extrajakso 2: Keskitettyjen valtajärjestelmien aika on ohi

Listen to this episode from Alustatalouden faktat ja myytit on Spotify. Alustatalouden faktat ja myytit -podcastin ensimmäisen kauden päätösjaksossa keskusteltiin siitä, onko aika ajanut keskitettyjen valtajärjestelmien ohitse. Oman näkemyksensä avoimuudesta antoi hyvishakkereita välittävän HackerOnen toimitusjohtaja Mårten Mickos. Aihetta sekä Mickosin ajatuksia puivat studiossa William von der Pahlen, Aalto-yliopiston professori Robin Gustafsson sekä tutkija Eero Aalto.

Visit (open.spotify.com)
Image from remote site: open.spotify.com
Be the first one to contribute!
  • Published:
  • Updated:
Share
URL copied!

Show other posts from this blog

Alustatalouden faktat ja myytit -podcast Blocks with arrows indicating next steps
Published:

Alustatalouden seuraavat askeleet - mitä vielä on luvassa?

Ekstrajaksossa syvennytään tarkemmin alustatalouden asiantuntija Dartmouth Collegen professori Geoffrey Parkerin ajatuksiin.
Studiossa tutkija Eero Aallon vieraana Timo Ahopelto.
Published:

Alustatalouden rohkeat ja villit ideat ­­– mitä tulevaisuudessa vielä keksitään?

Keskustelemass Enento Groupin johtaja Heikki Koivula sekä Lifeline Venturesin perustajaosakas Timo Ahopelto.
Alustatalouden faktat ja myytit Jakso 7 Kimmo Karhu Robin Gustafsson.
Published:

Miten alustataloudella luodaan toimivampia kaupunkeja?

Vieraina yrittäjä Pauliina Seppälä ja tiedolla johtamisen päällikkö Kimmo Karhu Helsingin kaupungilta.
Flags of USA, China and Europe
Published:

Onko Eurooppa häviämässä alustataloussodan Kiinalle ja USA:lle?

Vieraina F-Securen perustaja Risto Siilasmaa sekä ETLAn tutkija Timo Seppälä.