Alustatalouden faktat ja myytit

Miten tulevaisuudessa liikutaan?

Alustatalouden faktat ja myytit -podcastin toisessa jaksossa Futucast-podcastistakin tuttu sarjayrittäjä William von der Pahlen sekä alustatalouden asiantuntija, Aalto-yliopiston tutkija Eero Aalto pohtivat liikenteen digimurrosta. Aihetta kommentoimaan saapuivat  liikenne- ja viestintäministeriön tietoliiketoimintayksikön johtaja Maria Rautavirta sekä MaaS Globalin perustaja ja toimitusjohtaja Sampo Hietanen.

People getting in and out of subway train.

MaaS Global on tuttu eri liikkumistapoja yhdistelevästä Whim-sovelluksestaan. Palvelun pahin kilpailija on Sampo Hietasen mukaan omistusauto.

"Teimme Euroopassa laajan selvityksen siitä, kuinka valmiita ihmiset olisivat luopumaan autosta. Kaupungissa asuvista 38% olisi valmiita ja etsimässä vaihtoehtoa, mutta sopivia palveluja ei ole tarjolla", Sampo Hietanen kertoo jaksossa.

Teknologia mahdollistaisi jo paljon, sillä internet on tehnyt kysynnän ja tarjonnan läpinäkyvämmäksi. Hietasen mukaan resurssit ilmastoystävällisempään liikkumiseen olisi jo olemassa -  jos ne vaan olisivat näkyvillä.

"Jos tässä olisi yhdellä kartalla näkyvissä kaikki resurssit, joilla pystyy liikkumaan sekä kaikkien matkapyynnöt, niin voi herranjestas, miten hyvä palvelutaso tässä saataisiin", Hietanen toteaa.

Jopa maaseudun maitolaiturinkin ohi menee joku parin minuutin välein. Erilaisten kyytien yhdistäminen parantaisi haja-asutusseutujen kuljetuspalveluita, vähentäisi päästöjä ja säästäisi kuntien kustannuksia. Erilaisia yhteiskäyttöpalveluita onkin tähän asti totuttu näkemään kaupungeissa, mutta Hietasen mukaan erilaisiin autonjakopalveluihin ollaan totuttu jo esimerkiksi Sveitsin maaseudulla.

Jaksossa keskusteltiinkin siitä, kuinka yhdistää erilaiset digialustat kaupunkien ja kuntien toimintaan tulevaisuudessa.

"Syy, miksi sähköpotkulaudat tulivat niin nopeasti markkinoille, oli se, että palveluntarjoajan ei oikeastaan tarvinnut ottaa hallinnosta ja infrasta muuta kuin katu. Sähköisen latauksen ympärille on syntynyt yhdenlainen alusta. Jossain vaiheessa kaikki tulevat olemaan samaa alustaa, jossa sähköinen voimansiirto, automaatio sekä uudet palvelut yhdistyvät", Maria Rautavirta pohtii.

Alustatalous sekä iikenteen digimurros etenevät monessa muussa maassa huimaa vauhtia Suomeen verrattuna. Jaksossa Eero Aalto haastatteli Piilaaksossa asuvaa toimittaja Senja Larsenia, jonka mukaan  liikennepalvelu Uberin suosio näkyy selvästi esimerkiksi San Franciscon katukuvassa. Kuljettajien oikeudenmukainen kohtelu aiheuttaa kuitenkin lukuisia haasteita lainsäädäntöön. Kuinka taata kuskien sosiaaliturva kun lait tai säädökset eivät taivu keikkatyön tarpeisiin?

Podcastia voi kuunnella Spofifyn, Apple podcastin tai Suplan kautta.

Alustatalouden faktat ja myytit -podcastin seuraavassa jaksossa puhutaan siitä, voitaisiinko opetusministeriö korvata Googlella.

Jakso 2: Liikenteen digimurros on vasta edessä

Listen to this episode from Alustatalouden faktat ja myytit on Spotify. Tässä jaksossa keskustelemme siitä, miten alustatalous voisi mullistaa ihmisten liikkumisen. Puhumme myös siitä, miten esimerkiksi Über on jo vaikuttanut liikennejärjestelmiin ympäri maailman, ja kuulemme, mitä vaikeuksia alustatyön reguloimisessa on Kaliforniassa kohdattu. Aalto-yliopiston tutkija Eero Aallon sekä sarjayrittäjä William von der Pahlenin vieraina on tänään liikenne- ja viestintäministeriön tietoliiketoimintayksikön johtaja Maria Rautavirta ja MaaS Globalin perustaja ja toimitusjohtaja Sampo Hietanen. Lisäksi erikoisvieraana puhelimen päässä on Piilaaksossa asuva toimittaja Senja Larsen.

Visit (open.spotify.com)
Image from remote site: open.spotify.com
Be the first one to contribute!
  • Published:
  • Updated:
Share
URL copied!

Show other posts from this blog

Flags of USA, China and Europe
Published:

Onko Eurooppa häviämässä alustataloussodan Kiinalle ja USA:lle?

Vieraina F-Securen perustaja Risto Siilasmaa sekä ETLAn tutkija Timo Seppälä.
Juha Jolkkonen and William von der Pahlen
Published:

Unohdetaan sote, ratkaistaan asia alustataloudella

Vieraina digipalveluita johtava Ossi Laukkanen Mehiläiseltä ja Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen johtaja Juha Jolkkonen.
Jenni Karjalainen Alustatalouden faktat ja myytit -podcastin äänityksissä.
Published:

Voiko alustatyö olla reilua?

Kysymme työministerin erityisavustaja Jenni Karjalaiselta sekä Woltin perustaja Juhani Mykkäseltä, onko alustatyö reilua.
Alustatalouden faktat ja myytit -podcastin äänityksissä William von der Pahlen, Kirsi Lehto ja Robin Gustafsson
Published:

Korvataan opetusministeriö Googlella

Alustatalouden faktat ja myytit -podcastin vieraina Opetushallituksen Olli-Pekka Heinonen ja DigiOne-hankkeen vetäjä Kirsi Lehto.