Palkkaverojen vertailu täynnä sudenkuoppia

Erilaiset vaihtoehtoiset tarkastelutavat eivät heiluta sitä perustotuutta, että Suomi on palkkatulojen verotuksessa kireähkön verotuksen maa. Vertailutuloksiin vaikuttaa silti merkittävästi se, mitä tarkemmin ottaen katsotaan. Tässä blogissa esitetään lähinnä huomioita ja varoituksia vertailuihin liittyen. Konkreettinen Suomen vertaaminen muihin maihin erilaisin perustein on toisen, pitemmän tarinan asia.

Ensimmäiseksi mieleen tuleva tapa vertailla palkkaverotuksen tasoa on sisällyttää mukaan tulonsaajan tuloverot. Jo tähän liittyy lukuisia kysymyksiä. Minkälaisista tulonsaajista puhutaan? On eri asia verrata suurimpien tulojen kuin pieni- tai keskipalkkaisten työntekijöiden verotusta. Entä mitä kaikkia vähennyksiä otetaan huomioon? Palkkatulon verojärjestelmät ovat eri maissa täynnä mitä erilaisimpia, yllättäviäkin yksityiskohtia, kuten ilmenee 34 maata kattavasta, yli 1000-sivuisesta teoksesta Taxation and Inequalities | IBFD (jossa olin Suomen raportöörinä).  

Yksi myös vertaa marginaaliveroja ja toinen koko tulon verotusta. Molemmissa on oma, pointtinsa marginaaliverojen liittyessä kannustimiin ja kokonaisveron taas käytettävissä olevaan tuloon ja tulonjakoon. Suomessa palkkatulon marginaaliverot nousevat jo keskituloisella lähelle 50 prosenttia, mutta kynnys, josta alkaen varsinaisia veroja (pl. eläke- ja työttömyysvakuutusmaksut) alkaa mennä, on pikkuhiljaa noussut jo lähelle 20 000 euron vuosipalkkaa. Monessa maassa pienemmistäkin tuloista menee veroa, mutta marginaaliverot nousevat korkeiksi vasta suurehkoilla tulotasoilla.  

Puhutaanko yksineläjistä vai perheellisistä ja mahdollisesti yksinhuoltajista? OECD:n laskelmissa on kahdeksan erilaista perhetyyppiä. Osassa maita on, kuten oli aikanaan meilläkin, puolisoiden yhteisverotus (josta Sveitsi on luopumassa kansanäänestyksen jälkeen). Sekamuotojakin on. Useissa maissa lapsiperheiden tuet annetaan keskeisesti verotuksessa ja toisissa suorina tukina, jotka voivat puolestaan olla joko veronalaisia tai verovapaita.

Valtiollisten verojen lisäksi on luontevaa ottaa mukaan paikallisverot ja asianomaisissa maissa osavaltioverot. Näihin liittyy kuitenkin usein suurta vaihtelua. Yhdysvalloissa osavaltion tulovero voi olla tuntuva, mutta osassa osavaltioita sitä ei ole lainkaan. Ja asutaanko Suomessa jollakin tavoin keskimääräisen kunnallisveron kunnassa vaiko Pomarkussa (10,9 %) vai Kauniaisissa (4,7 %)?

Entä kirkollisvero? Meillä se on tapana nähdä osana verorasitusta, mutta OECD:n tai EU:n luvuissa ei. Suomessa kirkollisvero peritään osana verotusta ja se näyttäytyy maksajilleen samanlaisena verona kuin muutkin, mutta vahvassa mielessä kyse ei ole varsinaisesti verosta, koska kirkkoon kuuluminen on vapaaehtoista.

Sisällytetäänkö verovertailuun pakolliset, muulla nimellä kuin verona kulkevat maksut, joita saatetaan maksaa joko varsinaiselle valtiolle, valtiollisille rahastoille tai muille saajille? Monessa maassa nämä ovat merkittäviä. Yleensä näiden ottaminen huomioon on perusteltua. Joissakin tapauksissa maksuilla saattaa kuitenkin olla suora tai välillinen kytkentä tulonsaajan hyväksi tuleviin etuuksiin, jolloin maksujen veroluonne hämärtyy. Meillä osana verotusta perittäviä, Kelan menoihin käytettäviä sosiaalivakuutusmaksuja voidaan pitää selvinä veroina, mutta työeläkemaksujen ja myös työttömyysvakuutusmaksujen rooli on hähmäisempi. Tilastoissa ja vertailuissa nekin luetaan veroihin.

Yksi vertailuja mutkistava tekijä on, että joissakin maissa osa eläkemaksuista ei ole lakisääteisesti pakollisia, mutta ne voivat koskea suurta osaa työntekijöistä työmarkkinajärjestöjen välisillä sopimuksilla. Suomen asemaa verotilastoissa rumentaa jonkin verran se, että tällaisia muun muassa Ruotsissa, Tanskassa ja Hollannissa laajasti sovellettavia maksuja ei lueta veroihin.

OECD:n raporttiin on sisällytetty myös suoria tulonsiirtoja ikään kuin verorasitusta alentavina tekijöinä. Tämä voi antaa käytettävissä olevia tuloja ajatellen kattavamman kuvan, mutta poikkeaa siitä, mitä verotuksen vertailulla useimmiten ymmärretään. Esimerkiksi Veronmaksajien informatiivisissa palkkaverovertailuissa keskitytään vain veroihin ja pakollisiin maksuihin (kansainvalinen-palkkaverovertailu---verotietoa-100.pdf).

Työn verokiilaan sisältyy palkansaajan verojen lisäksi työnantajamaksuja. Taloustieteessä ajatellaan usein, että ainakin pitkällä tähtäyksellä on samantekevää, kohdistuvatko palkkaperusteiset maksut työnantajaan vai työntekijään, koska palkkatasot sopeutuvat sen mukaan. Lyhyellä aikavälillä voi olla toisin: meillä Juha Sipilän hallituksen kiky-paketin merkittävä elementti oli maksurasituksen siirtäminen työnantajilta palkansaajille.

Työnantajamaksuissa on suurta vaihtelua eri maiden kesken. Tanskassa työntekijöiden verotus on kohtalaista, mutta pakolliset työnantajamaksut ovat hyvin pienet.  Tavallisempaa on, että myös työnantajien palkkaperusteiset maksut ovat tuntuvia. Osassa maita työnantajien eläkemaksuja ei, kuten palkansaajamaksujakaan, osin lueta veroihin, koska ne perustuvat työmarkkinajärjestöjen sopimuksiin. 

Suomessa puhutaan joskus vaikkapa 30–40 prosentin työnantajan sivukuluista. Lähellekään näitä lukuja ei päästä työnantajamaksuilla, vaan tällaisiin prosentteihin tarvitaan loma-ajan palkan tyyppisiä elementtejä, joita ei voida pitää osana varsinaista verokiilaa.

Ettei vertaaminen olisi liian yksinkertaista, laskelmiin voidaan pyrkiä sisällyttämään myös verot kulutuksesta, johon tulonsaajilla on tuloverojen ja pakollisten maksujen jälkeenkin sentään varaa. OECD:n lukuihin nämä verot eivät sisälly. Kulutusverot voidaan nähdä osana työn hyvin laajasti ymmärrettyä verokuormaa, mutta keskiarvoluvut pitävät tietysti sisällään valtavaa vaihtelua niin säästämisen ja kulutuksen suhteen kuin kulutuskorin sisällönkin kannalta. Professori Kari S. Tikka sanoi aikanaan, että alkoholin ja tupakan verot maksetaan nautinnolla. Kaikki eivät kuitenkaan jaa tätä nautintoa.

Lopuksi tänne asti mahdollisesti jaksaneen lukijan palkitsemiseksi pari havaintoa vuotta 2025 koskeneesta OECD:n julkaisusta. Ensinnäkin se, että tarkastelluissa maissa palkkatulon verokiila oli korkeimmillaan vuoden 2018 jälkeen, kun korona-ajan helpotuksia on purettu ja julkinen talous on lähes kaikkialla paineessa. Keskimääräinen verokiila on kuitenkin OECD-maissa vuosituhannen alkuun verrattuna keventynyt.

Suomi näyttäytyy reilusti OECD:n keskiarvoa suuremman verokiilan maana. Yksineläjän verotuksessa kuten myöskään matalahkoilla tuloilla emme silti ole ihan kärkijoukossa. Keskipalkkaa ansaitsevan yksineläjän kokonaisverokiila oli Suomessa 9. suurin, 42,5 %, kun OECD:n (painotettu) keskiarvo oli 35,1 %. Suomen luku oli Pohjoismaiden korkein, kun taas Viro oli yllättäen aavistuksen Suomea ylempänä. Perheellisten palkkaveroissa nousemme ankarimpien joukkoon. Yllättävän monessa maassa yhden tulonsaajan lapsiperhe nauttii edelleen merkittäviä etuja joko puolisoiden yhteisverotuksen kautta tai muutoin.

Timo Viherkenttä

OTT, Senior Fellow, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu