Eläketulon lisävero ja hegeliläinen filosofia

Raippaveroksikin kutsuttu suurehkoihin eläketuloihin kohdistuva erityinen vero on käynyt läpi lähes ainutlaatuisen laajan kotimaisen ja eurooppalaisen arviointiprosessin. Asia on jo aiemmin ollut käsittelyssä perustuslakivaliokunnassa, korkeimmassa hallinto-oikeudessa ja Euroopan yhteisöjen tuomioistuimessa. Ihmisoikeustuomioistuimessa asia oli vireillä niin pitkään, että toinen valittajista ehti kuolla. Valittajat olivat entisiä korkeimman oikeuden tuomareita.

Valitus koski verovuosia 2013 ja 2014, mutta perustaltaan järjestelmä on edelleen voimassa. Nykyisin eläketulon lisävero on 5,85 prosenttia siltä osin kuin eläketulo vähennettynä eläketulovähennyksen määrällä ylittää 47 000 euroa vuodessa.

Valittajat esittivät lisäveron merkitsevän ikään perustuvaa syrjintää, koska säädetyn rajan ylittävää eläketuloa verotettiin ankarammin kuin samansuuruista työtuloa. Vaikka tuomioistuin hillosi asiaa lähes seitsemän vuotta, se päätti jättää ottamatta valituksen tutkittavaksi ja hylkäsi sen. (Sopimuksen terminologia poikkeaa suomalaisesta systeemistämme, jossa tutkimatta jäävää valitusta ei hylätä).

Strasbourgin tuomioistuin muistutti aiemmasta oikeuskäytännöstä, jonka valossa sopimusvaltioilla on veroasioissa laaja harkintavalta. Lisäksi tuomioistuin huomautti hyvin, että mahdollisia vertailuja ei tule perustuu yksittäisiin elementteihin. Erikseen tuomioistuin korosti suorastaan ponnekkaasti palkkatulon ja eläketulon eriluonteisuutta. Palkan todettiin olevan korvausta työstä, kun taas eläke perustuu aiempaan työntekoon ja aikanaan maksettuihin eläkemaksuihin. Edelleen huomautettiin, että palkkatulon ja eläketulon vähennysjärjestelmät ovat erilaiset. Näin muodoin tuomioistuin ei pitänyt verotuksen eroa sopimuksessa kiellettynä syrjintänä.

Olen samaa mieltä lopputuloksesta. On hyvä, että tällaisten verotuksen erojen katsotaan mahtuvan kansallisen lainsäätäjän harkintavallan piiriin. Mutta onko päätöksellä laajempia seurauksia?

Kun ihmisoikeustuomistuin perusti ratkaisunsa erityisesti palkkatulon ja eläketulon erilaiseen luonteeseen, näiden tulojen verotuksen ankaruutta ei varsinaisesti lähdetty vertailemaankaan. Tämä päästi myös tuomioistuimen pälkähästä, koska palkkatulon ja eläketulon verotuksen vertailu on vaikea laji. Ehkä on ihan hyvä, ettei oikeusistuin ottanut kantaa siihen kiperään kysymykseen, onko myös palkkatuloon kohdistuvia eläkemaksuja pidettävä veroina, kun näillä maksuilla on suora yhteys tulonsaajalle aikanaan todennäköisesti tulevaan eläkkeeseen. Kysymystä eläkemaksujen veroluonteesta olen isommin pyöritellyt toisaalla (KAK_3_2020_WEB-86-102.pdf).

Nyt esillä ollut asia on oikeudellisesti loppuunkäsitelty. Vaikka sekä lisäveron eurorajoihin että työtulon verotukseen on tullut vuosien mittaan muutoksia, myöskään nyt voimassa olevaa lainsäädäntöä ei voida uskottavasti kyseenalaistaa Suomen perustuslain, Euroopan ihmisoikeussopimuksen tai EU-lainsäädännön perusteella.

Mutta houkuttelevatko perustuslakivaliokunnan ja korkean tason tuomioistuinten päätökset lainsäätäjää jatkossa entistä pitemmälle meneviin ratkaisuihin? Ovatko ihmisoikeus- ja perusoikeusportit auki eläketulojen ja erityisesti suurten sellaisten vapaalle kurmoottamiselle, jos sellaista haluttaisiin?

Toki on tosiasiallisia rajoitteita eläketulon palkkatuloja kireämmälle verotukselle. Eläkkeensaajat päivystänevät aktiivisesti vaalitelttojen ympärillä. Ja toki myös aina kun joitakin samansuuruisia tuloja verotetaan eri tavoin, nousee esiin myös aitoja juridiikan ulkopuolisia yhdenvertaisuuteen liittyviä kysymyksiä.

Näistä seikoista huolimatta eläkkeiden palkkatuloja ankarampaan verotukseen liittyy tiettyä houkuttelevuutta. Kokonaistaloudelliselta kannalta olisi hyvä pyrkiä pontevasti työn verotuksen keventämiseen (tai ainakin lisäkiristysten estämiseen), kun taas eläketuloista voidaan saada verotuloja ilman yhtä selviä kielteisiä vaikutuksia. Eläketulon verotuksen vaikutusten työn tarjontaan voidaan arvioida olevan palkkatulon verotuksen vaikutuksia pienempiä, vaikka eläkkeen verotus periaatteessa vaikuttaa eläkettä kerryttävän työn kannattavuuteen.

Ansaittujen eläkkeiden katsotaan meillä nauttivan pitkälle menevää omaisuudensuojaa eikä eläkkeiden leikkaaminen helposti onnistu, vaikka siihen nähtäisiin olevan perusteita sukupolvien oikeudenmukaisuuden, talouspoliittisten tarpeiden tai eläkejärjestelmän rahoituksen kannalta. Osin samoja tavoitteita voitaisiin toteuttaa verotuksen keinoin. Tämä ei vahvistaisi eläkejärjestelmän rahoitusta, mutta julkista taloutta kyllä.

Toiseksi nyt esillä ollut tapaus liittyi nimenomaan suurehkoihin eläkkeisiin. Sellaisia usein päivitellään ja totta onkin, että Suomen malli, jossa lakisääteisillä eläkkeillä ei ole ylärajaa, on kansainvälisesti poikkeuksellinen. Tosin muualla myös eläkemaksuilla on usein vastaavasti katto. Joka tapauksessa verotus näyttää olevan eläkejärjestelmän sisäisiä erikoisvirityksiä helpompi keino kaventaa eläke-eroja.

Mutta missä mahtavat olla oikeudelliset rajat siihen, jos ylipäänsä eläkkeiden taikka suurten eläkkeiden verotukseen haluttaisiin kohdistaa huomattavia kiristyksiä joko absoluuttisesti tai muihin ansiotuloihin verrattuna? EU:n perusoikeuskirja ei näytä asiaan soveltuvan ja ihmisoikeustuomioistuinkin korosti sopimusvaltioiden laajaa harkintavaltaa.

Voi olla, että eläkkeiden ja/tai suurten eläkkeiden veroruuvia voitaisiin edelleen niin haluttaessa johonkin mittaan kiristää. Mutta tuskin rajattomasti. Ensinnäkin perustuslakivaliokunta on yleisesti todennut, että erilaiselle verokohtelulle tulee olla perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävät perusteet eikä erottelu saa olla mielivaltainen. Yhdenvertaisuudesta poikkeamista perustelevan yhteiskunnallisen intressin ja poikkeamisen merkittävyyden on myös valiokunnan mukaan oltava keskenään oikeasuhtaisia ja verokohtelun erojen tulee perustua asiallisiin syihin sekä olla määrällisesti suhteessa näihin syihin. Ja myös ihmisoikeustuomioistuin muistutti esillä olleessakin tapauksessa siitä, etteivät eroavuudet saa olla vailla järkevää perustaa.

Veroerojen oikeudellisen hyväksyttävyyden alue päättyy jossain näiden ilmaisujen melkoisen epämääräisessä maastossa. Muistaneeko moni enää Georg Wilhelm Friedrich Hegelin aika vaikeatajuista filosofiaa. Yksi Hegelin pointeista oli määrä muuttuu laaduksi eli karkeasti niin, että määrän muuttuessa riittävästi myös asian luonne muuttuu toiseksi. Näin lienee myös eläketulon samansuuruista palkkatuloa ankaramman verotuksen laita. Johonkin asti venytettäessä asia muuttuu, mutta se, missä kohdassa tuo tapahtuu, pysyy epäselvänä niin kauan kuin rajaan ei ole törmätty.

Timo Viherkenttä

OTT, Senior Fellow, School of Business