Oasis of Radical Wellbeing blogs

Jos ihminen olisi kone

Kirjoittaja: Liisa Uusitalo-Arola, psykoterapeutti

Palautuminen

Jos ihminen olisi kone, sen kyky säädellä energiatasojaan tilanteen mukaan, korjata ja kehittää itseään näyttäytyisi hämmentävän taidokkaana.

Vaikkei sitä tapahtumien keskipisteessä aina uskoisi, ihminen voi palautua suuristakin pettymyksistä, menetyksistä, epäonnistumisista tai muuten vain kuormittavista elämänvaiheista hämmästyttävän hyvin.

Näin silloin, kun kuormittavien vaiheiden tai tapahtumien välillä on ilmataskuja ja taukoja. Kun on mahdollisuus palautumiseen.

Täydellistä tasapainoa elämässä on mahdoton saavuttaa.

Sen sijaan, että pyrkisi aina olemaan täydellisesti tasapainossa , voi pyrkiä resilienssiin, tilanteeseen, jossa voimavaroissa on sen verran reserviä, että tavalliset harmit eivät pahasti heilauta ja isommistakin selviää. Resilienssin voi määritellä myös kyvyksi oppia kokemastaan ja kasvaa.

Resilienssiään ihminen pystyy kasvattamaan silloin, kun vaatimukset eivät ole liian kovia suhteessa omiin taitoihin, saatavilla olevaan tukeen ja palautumisen mahdollisuuksiin. Toisaalta ihminen ylikuormittuu pahimmillaan uupumiseen asti silloin, kun elämä on jatkuvasti tai toistuvasti liian raskasta tai vaativaa.

Ylikuormittumisen merkit pitää ottaa vakavasti.

Jos yöunet alkavat häiriintyä, kaikki näyttäytyy synkässä tai kyynisessä valossa, aikaansaamisesta tulee entistä vaikeampaa, ihmisten seura ei kiinnosta tai esimerkiksi pitkittyneet flunssat alkavat vaivata, kannattaa pysähtyä.

Uupuminen koskettaa usein kaikkia elämänalueita opinnoista tai työstä mielialaan ja seksielämään asti. Uupuminen on myös siitä katalaa, että ensimmäiseksi mieleen tulevat keinot sen helpottamiseen usein kaivavat vain kuoppaa syvemmäksi. Kestävät ratkaisut taas perustuvat tilanteen hahmottamiseen ja siihen, että pitää hellittämättä kiinni palautumisen mahdollisuuksistaan.

Palautuminen on kuormittumisen vastavoima.

Palautumisesta puhuttaessa usein ensin mainitaan uni. Se onkin fyysisen palautumisen kulmakivi. Unen aikana keho korjaa itseään monin tavoin. Riittävä uni myös helpottaa asioiden mieleen painamista ja tukee henkistä sitkeyttä ja kestävyyttä.

Jos nukut hyvin, se usein kertoo siitä, että moni muukin palautumisen osatekijä on kunnossa. Uni ei kuitenkaan ole kaikki.

Uupumuksessa on lähes aina kysymys sekä fyysisestä että kognitiivisesta ja emotionaalisesta ylikuormitustilaan ajautumisesta. Erityisesti tunne-elämän kuormitus jää usein huomaamatta, vaikka pettymykset tai erilaiset tulevaisuuteen liittyvät pelot saattavat täyttää mielen päivin ja öin.

Uupumus myös itsessään kapeuttaa ajattelua ja saa juuttumaan yksipuolisesti johonkin – usein vähemmän toiveikkaaseen – näkökulmaan. Saman ongelman pohtiminen uudestaan ja uudestaan väsyttää entisestään ja tekee vaikeammaksi antaa painoa niille asioille, jotka ovat hyvin.

Palautuminen on kaikkea, mitä kuormittuminen ei ole.

Sanotaan, että palautuminen alkaa siitä mihin kuormitus lakkaa. Todellisuudessa siihen kuitenkin tarvitaan enemmän.

Palautumisen ensimmäinen askel on irtautuminen, oma päätös jättää työt ja huolet hetkeksi taakseen. Irtautumista tarvitaan säännöllisesti, sillä liian pitkään jatkuva suorittamisen putki tekee sen vaikeammaksi. Parasta on, jos onnistut sovittamaan tauot osaksi päivä- ja viikkorytmiäsi. Pidemmän päälle 24/7-elämä ei sovi kenellekään.

Tarvitset elämääsi myös Jotain Ihan Muuta. Tämä on kirjaimellisesti jotain, millä ei ole mitään tekemistä niiden asioiden kanssa, joissa pyrit suoriutumaan.

Jokin Ihan Muu voi antaa mahdollisuuden olla jossain hyvä, mutta se voi myös antaa mahdollisuuden olla jossain reilusti huono ja aloittelija. Tai mahdollisuuden tehdä jotain, missä taitotasolla ei ole merkitystä ollenkaan.

Tarvitset myös ihmissuhteita. Yleensä ihmissuhteissa laatu on tärkeämpää kuin määrä, mutta ihan tavallisella juttelullakin on oma tärkeä merkityksensä.

Kontakti toiseen ihmiseen auttaa puhkaisemaan sen eristyneen kuplan, johon ihminen kuormittuneena usein ajautuu. Kuplassa ihminen onaltis ratkomaan tilannetta esimerkiksi keskittymällä suorittamiseen. Juuri silloin tauko olisi parempi ratkaisu.

Katso asioita toisesta suunnasta

Kaikenikäiset ihmiset miettivät omaa riittävyyttään, mutta opiskellessa ja työelämään siirtyessä asia on tavallistakin konkreettisemmin edessä. Kelvatakseen ja eteenpäin päästäkseen ihminen voi olla valmis hyväksymään sellaisen elämäntavan, joka pidemmän päälle ei ole kestävä.

On tärkeää oppia ajattelemaan asioita aina myös omien arvojen näkökulmasta. Mihin minä haluan satsata ja millaisia asioita haluan edistää? Millaisen jäljen haluan jättää? Kun asioita pohtii tästä kulmasta, löytyy myös se iso miksi, jonka vuoksi voimavaroista huolehtiminenkin on aidosti tärkeää.

Lue lisää palautumisesta Oasis of Radical Wellbeing -sivuilla

  • Published:
  • Updated:
Share
URL copied!

Show other posts from this blog

Published:

Radikal självmedkänsla i praktiken

Varför är självmedkänsla särskilt viktigt på platser som universitet?
Recovery. Merita Petäjä 2022
Published:

If People Were Machines

If people were machines, we would marvel at their robust features for energy regulation, self-repair and auto-enhancement.
Uskonnot Aallossa 1
Published:

Religions in Aalto - building a more inclusive campus

April's EDI discussion session's theme was Religions at Aalto. Read here what the facilitators from AaMu (Aalto Muslims Association) thought
Uskonnot Aallossa 1
Published:

Uskonnot Aallossa - rakentamassa inklusiivisempaa kampusta

Huhtikuun EDI-keskustelutuokiossa oli aiheena Uskonnot Aallossa. Lue Aallon AaMu-opiskelijajärjestön mietteitä keskustelusta!