Kerrosneliöitä vai kestäviä koteja?
Suomalaista kaupunkikehitystä on 2010-luvulta lähtien leimannut kerrostalovaltainen tehokas asuntorakentaminen - rakentamista on määritellyt kaksi pääasiallista perustetta, taloudellisuus ja ekologisuus. Kasautumisedut ovat puolustaneet tehokkuutta yleisellä tasolla ja suuret yksiköt - kerrostalot, joiden kerrostasoilla oli mahdollisimman monta pientä asuntoa - ovat olleet tavoiteltavia sijoituskohteita. Samalla ne ovat tarjonneet vastauksen MAL-sopimuksin ohjattuun kaupunkiseutujen kehittämiseen, jossa asuntojen lukumäärä on ollut keskeinen määräävä indikaattori. Taloudellisesti toivottu tiiviimpi ja tehokkaampi kaupunkiympäristö on nähty myös yksiselitteisen ekologisena - maapinta-alaa säästävänä ja kestäviä liikkumismuotoja edistävänä. Kerrosneliömääräisten tavoitteiden saavuttaminen on kuitenkin jättänyt jalkoihinsa kysymykset laadusta, jotka ovat nyt nousemassa etualalle - millaisia asuinympäristöjä on rakennettu talouden ja ekologisuuden perusteiden varaan - millaisiksi asunnoiksi ja kodeiksi kerrosneliöt ovat kääntyneet?
Asuinympäristö on rakennettuja arvoja
Kaupunkirakentamisen trendejä ovat siis ajaneet niin taloudellisuuteen kuin ekologisuuteen nojaavat argumentit, joiden kummankin taustalla vaikuttaa tehokkuus. Samalla kaupunkisuunnittelun keskustelua on hallinnut uusurbanistinen kokoelma tavoitteita ja konsepteja, jotka juontavat juurensa kivikaupungin, umpikortteleiden ja tiiviin rakennetun ympäristön ihannointiin. Tämä tilanne on haastava ja problemaattinen monella tasolla - kuten rakentuneen kaupunkimiljöön kriittinen arviointi on osoittanut, sosiaalisesti- ja taloudellisesti kestävää asuinympäristöä on ollut vaikeaa aikaansaada tehokkuus johtoajatuksena. Vaikka tiiveyteen ja tehokkuuteen liittyy oletus henkilöautoriippuvuuden ja päästöjen vähentymisestä, tämä näkökulma keskittyy tuotantoon eikä huomioi elintapoja ja kulutusta, mikä voi tasoittaa eroja eri kaupunkirakenteihin liittyvissä päästöissä, vähentäen ekologisen argumentin voimaa. Sosiaalista kestävyyttä taas on arvioitu kriittisesti toteutuneiden asuntotyyppien, asuntojen ominaisuuksien ja niiden omistusmuotojen monipuolisuuden näkökulmista. Kautta linjan, useat ilmiöt viimeaikaisissa tavoissa suunnitella ja rakentaa kaupunkia on todettu kestämättömiksi.
Pientalot ja pientalokaupunki osana kestävää kaupunkia
Vaikka kritiikki tehokkuuteen perustuvaa kaupunkikehitystä kohtaan kasvaa, vaihtoehtoja voi olla vaikea löytää – tiiviistä korttelikaupungista eroavat mallit ovat harvassa, eikä kaupunki-ideaaleja nopeasti muuteta. Ihanteellista olisi kuitenkin saada laajennettua suunnittelun ja rakentamisen keinovalikoimaa, ja tässä pientalot ja pientalokaupungit voivat tarjota niin rakennus-, piha- kuin korttelitypologioita, joiden avulla kyetään hakemaan vastauksia ajankohtaisiin kestävyyden haasteisiin. Palauttamalla pientalot ja monipuolisemmat typologiat osaksi kaupunkisuunnittelun keskusteluja – ratkaisumalleina, sen sijaan, että ne esitettäisiin vain esimerkkeinä vältettävästä tehottomasta tilankäytöstä – saadaan työvälineitä kokonaisvaltaisempaan rakennetun ympäristön suunnitteluun. Kaupunkisuunnittelussa meidän on pystyttävä arvioimaan ja suunnittelemaan rakennettuja ympäristöjä keinoin, jotka vastaavat ominaisuuksissaan todellisen ympäristömme monipuolisuutta – meillä ei voi olla tarjolla vain yhtä mallia kaikkiin tilanteisiin.
Pientalojen ja pientalokaupungin mahdollisuuksien huomioiminen suunnittelussa ei kuitenkaan tarkoita pelkästään uusien rakennustyyppien harkintaa, vaan myös uudentyyppisiin haasteisiin vastaamista. Usean asunnon tehokkaat yksiköt ja näiden muodostama karkearakeinen korttelirakenne on mahdollistanut selkeän suunnittelun: yhdeksi kokonaisuudeksi paketoidut kerrosneliöt ja yhteiseksi pihaksi keskitetyt ulkotilat ovat selväpiirteinen suunnittelutehtävä. Pientaloalueet tuovat suunnitteluun mukaan olennaisesti uusia huomioitavia seikkoja: yhteen rakennukseen keskitettyjen neliöiden sijaan pientaloalue rakentuu omille tai jaetuille tonteille sijoittuneista kodeista – jokaisella asukkaalla on oma yhteys ja suhde ulkotilaan; rakennukset pihoineen eivät muodosta yhtä kokonaisuutta, vaan järjestelmän, jossa kunkin pihan ratkaisut yhdessä kasvavat korttelien ja asuinalueen kattavaksi kudelmaksi erilaisia pintamateriaaleja, olosuhteita ja viherympäristöjä; lisäksi, pientaloalueen ilmeessä ja toiminnassa konkretisoituvat yksilölliset valinnat ulkotilojen ratkaisuissa, sekä yhteisöllisyyden ja yhteistyön mahdollisuudet asukkaiden välisessä koordinaatiossa.
Tehokkuuden ja kerrosneliöiden tavoittelu on ollut suunnittelun kannalta tehokasta – käytettyihin resursseihin nähden saavutetut neliömäärät ovat huomattavia kerrostalovaltaista aluetta suunniteltaessa, verrattuna pienempiä ja vaihtelevia rakennustyyppejä käsittävän alueen aikaa vievään hahmotteluun. Kun kestävien ympäristöjen kehittämisen välineistöä halutaan laajentaa ja monipuolistaa, tarvitaan pohjatyötä, joka tukee suunnittelua ja kaavoitusta - Ilmastokestävät pientaloalueet -hankkeessa tämä alustava työ kiteytyy pihojen ominaisuuksien ja käytön kartoitukseen, olemassa olevien kaupunkirakenteiden analysointiin ja kuvaamiseen, sekä erilaisten tonttiratkaisujen tutkiminen yksittäisten pihojen, sekä pihojen muodostamien kokonaisuuksien kautta. Näin edistämme sitä muutosta, joka uudistaa suunnittelun välineistöä tehokasta kerrosneliöiden paketointia monipuolisemmaksi.
Kirjoittaja:
Tommy Lindgren, lehtori, arkkitehti, Aalto-yliopisto
Kuva: Niittykummuntie, Niittykumpu, Espoo, 2024. Valokuvaaja: Drefer. Creative Commons Attribution-Share Alike 4.0 International license.
Hämeen ammattikorkeakoulun ja Aalto-yliopiston Ilmastokestävät pientaloalueet (ILPI) -hankkeessa etsitään tasapainoa tiiviin rakentamisen ja vihreän säilyttämisen välillä, jotta pientaloalueet voivat sopeutua ilmastonmuutoksen haasteisiin ja hillitä ilmastonmuutoksen aiheuttamia lieveilmiöitä. Hanke jatkuu vuoden 2025 loppuun asti, ja sen osarahoituksesta vastaa Euroopan unioni. Rahoittavana viranomaisena toimii Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus.
